Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä kehitettiin yliopiston opintojen ohjauksen järjestelmää kokonaisuutena ja vahvistettiin ohjausosaamista sekä yksilö- että yhteisötasolla. Tärkeimpänä tuloksina ovat

  1. yliopiston ohjauskonseptin vakiinnuttaminen ja sen jalkauttaminen
  2. opintojen ja opinnäytteiden ohjausjärjestelmää koskeviin yliopiston linjauksiin vaikuttaminen
  3. ohjausvastaavajärjestelmän rakentamiseen osallistuminen
  4. ohjausvastaavien kouluttaminen, ohjausvastaavien verkoston rakentamiseen osallistuminen ja verkoston tukeminen
  5. yliopistopedagogiikan ohjauskoulutuksen opetussuunnitelman ja kurssien rakentaminen ja toteuttauminen
  6. lukuisten erilaisten ohjauksellisten ryhmäinterventioiden toteuttaminen opiskelijoille, opettajille ja kokonaisille yhteisöille, sekä tämän ohjauksellisten toiminnan tutkiminen, kokeileminen, mallintaminen ja mallien julkaiseminen.

Tampereen yliopiston opintopalveluissa kehitettiin yliopiston ohjausjärjestelmiä ja ohjauksen kokonaisuutta sekä opiskelijapalautteen hyödyntämistä. Tärkeimpänä tuotoksena syntyi ohjauksen virtuaalikartta, joka kokoaa uuden opiskelijan näkökulmasta liikkeelle lähtien yhteen erilaisia hyödyllisiä palveluita ja tietoja, ja luotsaa opiskelijaa tutustumaan niihin.

Lisäksi projektissa kehitettiin opintopsykologista työtä, ohjausverkostoja ja opiskelijoiden vertaisohjausta Tampereen ja Helsingin yliopistojen sekä Tampereen ammattikorkeakoulun voimin. Opiskelijoille mm. pidettiin vertaistuen pilottiryhmiä, jotka edistivät opintojen sujuvuutta ja opiskelijan integroitumista korkeakouluyhteisöön.

Pienennä

Henkilöt:

  • TaY: projektipäällikkö Sanna Vehviläinen
  • TaY: yliopistotutkija Vesa Korhonen
  • TaY: koulutusasiantuntija Leena Ahrio
  • TaY: projektiassistentti Sari Pajunen
  • TaY: erikoissuunnittelija Taija Tuominen
  • HY: opintopsykologi Kaisa Poutanen
  • TAMK: erikoissuunnittelija Antero Stenlund
  • TAMK: erityisopettaja Annikki Torikka

iStart-julkaisujärjestelmä - ConnectingTalents Oy